Lappeenrannan kaupunginteatterin kevään ensi-illat toteutuvat syksyllä - Idän pikajunan arvoituksen ja M/S Framilla -risteilyrevyyn liput ovat nyt varattavissa

2.4.2020

Koronaviruspandemian vuoksi Lappeenrannan kaupunginteatterin kevään loput esitykset sekä yleisötilaisuudet on peruttu. Loppukevääksi suunnitellut Idän pikajunan arvoitus ja M/S Framilla -risteilyrevyy -näytelmien ensi-illat siirtyvät syksyyn. Kevätkauden suosittu lastenteatterinäytelmä Maukka, Väykkä ja syntymäpäivä sekä suurella näyttämöllä esitetty suomidraama Liian paksu perhoseksi jäävät pois ohjelmistosta.

Peruutusten vuoksi Lappeenrannan kaupunginteatterin lahjakorttien, joiden eräpäivä olisi ollut kevään 2020 aikana, eräpäivää on siirretty puolella vuodella eteenpäin.

Muutoksia ohjelmistoon


Idän pikajunan uusi ennakkonäytös pidetään perjantaina 2.10. ja ensi-ilta lauantaina 3.10. M/S Framilla -risteilyrevyyn ensi-ilta on siirtynyt perjantaihin 13.11. Syksyyn on siirtynyt myös vierailuesitys Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina, jonka uusi esityspäivä on 29.10.

Idän pikajunan arvoituksen ennakkonäytökseen hankitut liput siirtyvät automaattisesti syksyn ennakkopäivälle. Muiden näytösten pääsyliput voi vaihtaa uuteen ajankohtaan asiakaspalvelukeskus Winkissä.

Tutustu teatterin verkkosivuilla Idän pikajunan arvoituksen sekä M/S Framilla -risteilyrevyyn päivitettyihin aikatauluihin.


Syksyn ensi-iltoina myös Lehmusten kaupunki ja 9 hyvää syytä elää


Lappeenrannan kaupunginteatterin syksyn ohjelmistoa täydentää Helena Anttosen uudelleendramatisoima versio Laila Hirvisaaren suosikkiromaanista Lehmusten kaupunki.

Lehmusten kaupunki on tarina rakuunoiden kaupungista, Lappeenrannasta vuonna 1929. Tapahtumien keskiössä on ompelija Ilona Hirvisaaren ja luutnantti Veikko Vehmaksen epäsäätyinen rakkaus, kaupungin asukkaat sekä Lappeenrannan ikoniset paikat kuten Upseerikerho ja keskustan vanhat puutalokorttelit.

Näytelmä toteutetaan ensimmäistä kertaa musiikkinäytelmänä, jossa kuullaan juhlavuottaan viettävän Pave Maijasen musiikkia.

Syyskauden neljäntenä ensi-iltanäytelmänä on Ilmari Pursiaisen ohjaama 9 hyvää syytä elää, joka on näytelmä herkkyydestä ja masennuksen voittamisesta. Anna Krogeruksen toivoa ja nyky-yhteiskunnan ilmiöitä käsittelevä ajankohtainen näytelmä on vastalause yksilökeskeiselle arvomaailmalle. Suurista teemoista huolimatta näytelmästä ei puutu huumoria.

Lehmusten kaupungin ja 9 hyvää syytä elää -näytelmien lipunmyynti alkaa heti aikataulujen varmistuttua ja tiedotamme tästä erikseen mahdollisimman pian.


Ennakkoon ostettujen lippujen vaihtaminen tai palautus


Ennakkoon ostettujen peruuntuneiden esitysten liput voi vaihtaa jonkin toisen esityksen lippuun tai teatterin lahjakorttiin. Lippujen vaihtoa varten asiakkaita pyydetään olemaan yhteydessä Winkkkiin joko sähköpostitse teatteri@lappeenranta.fi tai puhelimitse.

Mikäli lipun vaihtaminen uuteen näytökseen ei onnistu, palautetaan ostetuista lipuista rahat takaisin asiakkaalle. Poikkeuksellisen koronavirustilanteen takia teatteri kuitenkin toivoo, että mahdollisimman moni vaihtaisi liput syksyn esityksiin tai lahjakorttiin.

Ennakkolippuja ostaneita asiakkaita pyydetään olemaan yhteydessä asiakaspalvelukeskus Winkkiin lippujen vaihtamiseksi tai hinnan palauttamiseksi. Yhteydenotossa pyydetään kertomaan:

- Mihin ja minkä päivän esitykseen alkuperäiset liput olivat
- Kenen nimellä varaus oli tehty
- Haluatteko: a) vaihtaa pääsylipun johonkin toiseen esitykseen b) vaihtaa lipun hinnan vuoden voimassa olevaan lahjakorttiin tai c) pääsylippumaksun tilillenne
- Lahjakorttia varten tarvitsemme myös postiosoitteenne, sillä lahjakortti postitetaan asiakkaalle
- Takaisinmaksua varten pyydämme toimittamaan myös asiakkaan tilinumeron IBAN-muodossa sekä tilinomistajan nimen

Peruutusten vuoksi keväällä 2020 umpeutuvien Lappeenrannan kaupunginteatterin lahjakorttien eräpäivä siirtyy puolella vuodella eteenpäin.


Lisätietoa teatterin lipunmyynnistä:

Asiakaspalvelukeskus Winkki
Villimiehenkatu 1, kaupungintalo 1. krs
Avoinna 25.3. alkaen toistaiseksi ma-pe klo 9-12 (klo 9-10 vain riskiryhmiin kuuluville)
Puhelin, sähköposti ja chatpalvelu ma-pe klo 9-16
puh. 05 616 2220
teatteri@lappeenranta.fi

Lisätietoa teatterin ohjelmistosta:

Teatterinjohtaja
Iiris Rannio
iiris.rannio@lappeenranta.fi
puh. 040 642 8803