Lappeenrannan ortodoksinen kirkko avaa ovensa 8.6. ja on avoinna vierailijoille koko kesän ajan

7.6.2021

Lappeenrannan linnoituksessa sijaitseva Jumalansynnyttäjän Suojeluksen kirkko (Pokrovan kirkko) avaa ovensa kesän ajaksi. Ortodoksiseen kirkkoon voi tutustua 8.6.–31.8. välisenä aikana ti–su klo 11–15.

Lappeenrannan ortodoksinen kirkko_kuva Natalja Zeleznjakova Lpr kaupunki 463x347.pngOrtodoksinen kirkko pidettiin kiinni viime kesänä koronatilanteen vuoksi. Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran, Isä Timo Tynkkysen mukaan nyt kun koronatilanne on helpottumaan päin, voi kirkkokin avata oviaan vierailijoille.

– Kirkkomme on tietysti ensisijaisesti Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan pääkirkko, ei museaalinen kohde, mutta mielellämme pidämme pyhäkköä kesäkautena avoinna myös matkailijoille.

Kirkko on yksi linnoituksen suosituimmista vierailukohteista ja siten osa kaupunginkin matkailukesää. Lappeenrannan kaupungin matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman kertoo, että kaupunki tukee kirkkoa, jotta se voi pitää ovet avoinna yleisölle kesän aikana.

– Suomen vanhin ortodoksinen kirkko on koru keskellä kulttuurihistoriallista linnoitusta. Se on yksi Lappeenrannan uniikeista kohteista, nähtävyys, jossa voi myös rauhoittua. Matkailuneuvonta saa kirkkoon liittyviä kyselyjä ympäri vuoden, ja yleisesti kun kysytään linnoituksesta, tiedustellaan samalla myös kirkon aukioloaikoja.

– Kirkko on myös osa tv-sarja Sorjosen sataman ja linnoituksen alueen kuvauspaikkakierrosta, ja kirkko oli esillä itse sarjassakin. Kuvauspaikkakierroksella pysähdytään kirkolla, mutta ei mennä sinne sisään.

Kirkkoherra Tynkkysen mukaan kirkon sijainti linnoituksen keskellä vaikuttaa kävijöiden määrään ja siihen, mistäpäin maailmaa vierailijoita saapuu.

– Keskimäärin kirkossamme vierailee kesäkuukausien aikana yhteensä 10 000 matkailijaa, ja silloin kun itäraja oli avoinna, niin venäläisten matkailijoiden määrä oli huomattava. Toki myös muualta maailmaa ja kotimaasta on ollut vierailijoita.

Kirkossa noudatetaan vallitsevia koronaohjeistuksia, ja Tynkkynen toivoo, että myös vierailijat käyttäisivät kasvomaskia sekä huomioisivat riittävät turvavälit.

– Koronaohjeiden lisäksi pukeutumisen osalta on tietysti hyvä muistaa, että kyseessä on kirkko, ei museo, Tynkkynen opastaa kesän vierailijoita.

Nyky-Suomen vanhin ortodoksinen kirkkorakennus

Lappeenrannan ortodoksinen kirkko on vanhin nyky-Suomessa säilynyt ortodoksinen kirkkorakennus, joka valmistui 1785, tosin vuonna 1901 kirkon laajentamisen yhteydessä se rakennettiin miltei kokonaan uudelleen.

– Kirkon erityisyyttä lisää se, että se on ollut ja on edelleen toimiva kirkko, jonka sisustus on hankittu aikanaan vain ja ainoastaan tätä kirkkoa varten. Nähtävyytenä se on myös Lappeenrannan ykkösluokkaa, Timo Tynkkynen sanoo.

Kirkkoherra Tynkkynen kertoo, että kirkolla ja linnoituksella on vahva side, joka on pitänyt läpi eri aikakausien.

– Aikanaan linnoitusvaruskunta oli se syy, miksi kirkko tänne rakennettiin, ja näin linnoitus ja kirkko ovat erottamaton osa toisistaan.

– Ortodoksinen seurakunta toimii aktiivisesti linnoituksessa, ja on resurssiensa mukaan mukana erilaisissa yleisötapahtumissa ja yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa.

Lappeenranta on Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan keskuspaikka. Nykymuodossaan seurakunta aloitti toimintansa 1.1.2021 ja siihen kuuluvat niin Etelä-Karjala kuin Kymenlaaksokin.

– Linnoitusvaruskunnan keskelle syntynyt seurakunta on nykyisellään monikansallinen ja -kulttuurinen yhteisö. Ortodoksisuudella on Lappeenrannassa juuret 1740-luvulta alkaen, ja seurakunnasta on tullut vakiintunut osa lappeenrantalaista hengellistä kuin myös aineellistakin kulttuuriperintöä, Tynkkynen taustoittaa.

Lisätietoja:

Kaakkois-Suomen ortodoksinen seurakunta, kirkkoherra Isä Timo Tynkkynen,
puh. 040 0654 883, timo.tynkkynen@ort.fi

Lappeenrannan kaupunki, matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman,
puh. 040 8499 161, mirka.rahman@lappeenranta.fi