Lappeenranta houkutteli kesävieraita aktiivi-, kulttuuri- ja perhelomille – matkailu- ja tapahtumakesää 2021 pidetään kaikin puolin onnistuneena

3.9.2021

Lappeenranta houkutteli kesän 2021 monipuolisella matkailu- ja tapahtumatarjonnallaan erityisesti kotimaan matkailijoita. Lappeenrantaan saapui vierailijoita myös erityisesti Italiasta, Saksasta ja muista Keski-Euroopan maista.

Lappeenranta kesällä_kuva Minna Kivistö Lpr kaupunki.JPGLappeenrannan kaupungin matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman kertoo, että Lappeenrantaa markkinoitiin ahkerasti kotimaan matkailijoille aktiivi-, kulttuuri- ja lapsiperheiden lomakohteena niin sosiaalisessa mediassa kuin valtakunnallisten mediatoimijoidenkin välityksellä digitaalisesti.

– Raporttien perusteella kesäkuussa Lappeenranta kiinnosti erityisesti aktiiviloman näkökulmasta, kun taas heinäkuussa painopiste siirtyi kulttuuriin. Linnoitus ja risteilyt olivat tämän kesän merkittävimpiä avainsanoja, ne toivat kanaviimme yli 50 prosenttia liikenteestä. Kampanjat aloitettiin heti kesäkuun alussa.

Kaupungin omien matkailukampanjoiden lisäksi Lappeenranta oli GoSaimaan kautta mukana laajemmissakin matkailumarkkinoinnin toimenpiteissä, kuten 100 syytä matkailla Suomessa -suurkampanjassa, Saimaan kaupunkien 5 tähden kierroksella sekä valtakunnan ykkösmedioissa esillä olleissa matkailukampanjoissa.

– Olen erittäin tyytyväinen matkailu- ja tapahtumakesäämme. Vaikutti, että Lappeenranta oli läpi kesän yksi suosituimmista kotimaan matkailukohteista, ja siitä yhtenä todisteena voi pitää etenkin heinäkuussa merkittävästi noussutta majoituspalvelujen keskihintaa.

– Jatkamme kestävää kehitystyötämme satamassa ja linnoituksen alueella sekä matkailupalvelujen keskittämistä helposti saavutettavaksi niin fyysisesti kuin digitaalisesti. Myös Lappeenrannan majoituskapasiteetti tulisi saada kokonaisuudessaan käyttöön jatkossa, Rahman sanoo.

Kotimaan matkailutrendejä ja tulevaisuuden matkailua pohditaan tarkemmin 23.–24.9. Lappeenrannan järjestämässä Suoma ry:n syysseminaarissa Kotimaa on POP sekä 23.9. järjestettävässä Finnish Lakeland Forumissa, joista löytyy lisätietoa VisitLappeenrannan verkkosivustolta.

Majoituspalvelut ahkerassa käytössä

Matkailukampanjan kuvia, Saimaan kanava_ Lpr kaupunki.pngHyvin sujunut matkailukesä 2021 työllisti majoituspalveluja. Hotelli Rakuunan hotellihuoneista reippaasti yli 90 % oli käytössä heinä- ja elokuussa. Hotellinjohtaja Marisanna Ahola kertoo, että majoittujia on saapunut myös ulkomailta.

– Meillä on ollut mukavasti lentomatkustajia majoittumassa etenkin elokuussa Ryanairin lentojen alkamisen ansiosta. Italialaiset ovat olleet huomattavasti suurin ryhmä, mutta kävijöitä on ollut myös Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä, Espanjasta ja Alankomaista.

– Ulkomaan matkailu on nyt elpymään päin ja hyvä niin. Näin matkailukautta saadaan pidennettyä myöhemmälle syksyyn, kun suomalaiset matkailijat ovat palanneet jo töihin ja kouluun ja muualla Euroopassa lomat vasta alkavat.

Myös Holiday Club Saimaan Resort manager Anne Kaarnijärvi pitää kesää onnistuneena.

– Tänä kesänähän sesonki alkoi reilun viikon aiempia vuosia etuajassa, jo ennen juhannusta. Heinäkuu oli huippukuukausi, kesäkuu mainio eikä elokuukaan heikolta näytä.

– Syyskausikin käynnistyy hyvissä tunnelmissa, sillä meille on tulossa useita pieniä kokousryhmiä. Yrityksillä on selkeästi nyt halukkuutta lähteä kokoustamaan, tietenkin terveysturvallisesti ohjeistuksia noudattaen.

Hiekkalinnalla noin 117 000 kävijää kesän aikana

Lappeenrannan Hiekkalinnan kävijämäärä kasvoi vuoteen 2020 nähden 62,5 %, mikä Mirka Rahmanin mukaan selittyy osin myös sillä, että Hiekkalinna palveli kesällä 2020 vain osan kesästä koronarajoitusten vuoksi.

– Hiekkalinnalla vieraili kesän 2021 aikana noin 117 000 kävijää. Ylivoimaisesti eniten kävijöitä oli heinäkuussa helteiden aikaan. Kotimaisia matkailijoita saapui etenkin Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta.

Italialaisten matkailijoiden osuus ulkomaisista asiakkaista korostui elokuussa, kun Ryanair käynnisti lennot Lappeenrannan ja Bergamon välillä. Saksalaiset sekä muut ulkomaiset matkailijat painottuivat heinäkuun toiselle puoliskolle ja elokuulle, johtuen Keski-Euroopan myöhäisemmästä lomasesongista Suomeen nähden.

– Huomattavin ero normaalikesään nähden oli, ettei Lappeenrannassa juuri nähty venäläisiä turisteja, kun rajat ovat vielä kiinni, Rahman toteaa.

Hiekkalinnan matkailuneuvonnassa palveltiin lähes 6 000 asiakasta, joista 95 prosenttia oli suomalaisia ja loput merkittävissä määrin saksalaisia ja italialaisia. Asiakkaat kaipasivat pääasiassa tietoa Lappeenrannan palveluista sekä vinkkejä vapaa-aikaan.

– Tämä kertoo siitä, että kaupungissamme vieraili paljon sellaisia ihmisiä, jotka olivat ensimmäistä kertaa matkalla Lappeenrannassa.

– Ulkomaalaisia matkailijoita kiinnostivat myös Saimaa sekä sen äärellä sijaitsevat muutkin kaupungit, joihin Lappeenrannasta käsin lähdettiin tutustumaan, Rahman taustoittaa.

Lappeenranta sai matkailijoilta pääasiassa positiivista palautetta.

– Kiitosta saivat etenkin kaupungin yleinen viihtyisyys ja tunnelma. Myös Hiekkalinnan veistoksia kehuttiin ja niiden tekijöistä sekä tekotavasta oltiin kiinnostuneita pitkin kesää, Rahman sanoo.

Matkailukampanjan kuvia Rantaraitti_lpr kaupunki.pngKaupungin muista matkailuelämyksistä suosiota keräsivät etenkin heinäkuussa järjestetyt Raatihuoneen opastetut kierrokset, jotka olivat lähes täyteen varattuja. Sorjosen kuvauspaikkakierroksille osallistui kesän aikana parikymmentä henkilöä, ja Hiekkalinnalta liikennöineen katujunan kyydissä matkusti reilut 2 500 henkilöä kesän aikana.

Viikko-ohjelman aktiviteeteissa ja välinevuokrauspisteellä kuhinaa hellepäivinä – Pomppulinnamaailma liikutti perheitä

Hiekkalinnan alueella sijainneella Saimaan paljun ja DrakkarSportin yhteisellä vuokrauspisteellä oli vuokrattavana tuttuun tapaan muun muassa soutuveneitä, kajakkeja, SUP-lautoja ja erilaisia pyöriä.

Saimaan paljun yrittäjä Teemu Virtanen kertoo kesän sujuneen hyvin.

– Heinäkuu oli paras matkailukuukausi pitkään aikaan, ja kesä ylitti odotukset heittämällä. Vuokrauspisteellä riitti kävijöitä, ja etenkin hellepäivät saivat ihmiset liikkeelle. Lämpimien kelien ansiosta vesille lähtö kiinnosti, ja SUP-laudat ja kanootit olivatkin vuokraamistamme välineistä suosituimpia.

– Saunalautallakin oli mukavasti porukkaa, ja pyörät liikkuivat mallikkaasti myös helteiden ulkopuolella. Tuntui, että ihmiset olivat kiinnostuneita lähtemään niin pitkille Saimaan retkille kuin lyhyille muutaman tunnin pyrähdyksillekin.

Saimaan palju kokosi uutena palveluna tälle kesälle takuulähtöistä ja eri aktiviteeteista koostunutta viikko-ohjelmaa. Virtasen mukaan ensimmäisen kesän osalta saatiin arvokasta tietoa viikko-ohjelman kehittämiseen.

– Jotkin viikko-ohjelman tuotteista toimivat paremmin kuin toiset. Suosituin oli Salpalinjan Hovin toteuttama Salpalinjan opastus.

– Viikko-ohjelman palveluajankohtaan sattui juuri hellejakso, joka varmasti vaikutti paljon siihen, minkälaisia tuotteita ihmiset etsivät. Tuotteet varattiin pääosin suoraan verkkosivultamme hyvin lyhyellä varoajalla.

Hiekkalinnan alueella uusia matkailupalveluita tarjoili myös Coinline Oy:n Pomppulinnamaailma, joka toi Lappeenrantaan muun muassa 11 pomppulinnaa, tivolilaitteita, pelihallin ja benjitrampoliinin. Coinlinen myynti- ja markkinointipäällikkö Juha Pusila luonnehtii kesää kokonaisuudessaan hyväksi, vaikka sää oli toiminnan kannalta paikoin haasteellinen.

– Välillä oli todella kuumaa ja helteistä, kun taas elokuu oli hyvin kolea ja sateinen. Harvinaisen sateisen elokuun takia Pomppulinnamaailma suljettiin jo hieman aikaisemmin alkuun suunnitellusta.

– Mielestämme onnistuimme kuitenkin luomaan Hiekkalinnan alueelle synergisesti toimivan kokonaisuuden, jossa yhdistyivät Hiekkalinnan ainutlaatuisuus sekä Pomppulinnamaailman tarjoama huvipuistomainen hauskanpito ja liikunnallisuus.

Pusila uskoo, että Pomppulinnamaailma onnistui myös osaltaan parantamaan alueen kiinnostavuutta kesän matkailukohteena.

– Ihan parasta oli nähdä lasten ja perheiden yhdessä tekeminen, energisyys, ilo ja hauskanpito ja kesälomasta nauttiminen.

– Haluammekin kiittää kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kesäkaudesta 2021. Erityiskiitos myös loistavalle lappeenrantalaiselle henkilökunnallemme. Työllistimme Pomppulinnamaailmaan kesän ajaksi 15 lappeenrantalaista nuorta ja nuorta aikuista huvipuiston monipuolisiin työtehtäviin.

Kesän ulkotapahtumat innostivat liikkeelle

Tapahtumien osalta alkukesä oli koronatilanteen vuoksi vielä normaalia hiljaisempi. Kesän edetessä varsinkin ulkotapahtumat tekivät paluun, ja heinä-elokuussa Lappeenrannassa olikin tarjolla jo laaja kirjo erilaisia tapahtumia.

Kaupungin tapahtumatuottaja Karri Heino iloitsee erityisesti kesäkonserttien saavuttamasta suursuosiosta.

– Kesäkonserttikausi oli viime kesää pidempi, ja varsinkin kesä-heinäkuussa niissä vieraili ennätysmäärä ihmisiä. Suosittuja olivat myös ensimmäistä kertaa järjestetyt lauantai-illan kesäkonsertit, jotka täyttivät sataman kesäviikonloppuisin. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta konserttisarjasta niin esiintyjiltä kuin yleisöltäkin.

Heino kiittelee tapahtumayleisöä vastuullisesta toiminnasta, jonka ansiosta tapahtumat olivat terveysturvallisiakin elämyksiä.

– Tapahtumakävijät huomioivat hienosti kanssaihmiset noudattamalla turvavälejä ja hygieniakäytäntöjä.

Koronatilanne huononi hiukan loppukesästä, mikä vaikutti myös tapahtumiin.

– Toisaalta pääsimme tarjoamaan tapahtumien yhteyteen enemmän verkossa koettavaa sisältöä esimerkiksi Avoimista ovista ja Greenreality-karnevaalista. Sataman valojen livelähetykset sosiaalisessa mediassa keräsivät myös kiitettävän määrän yleisöä.

– Laadukkaan digitaalisen tapahtumasisällön ja livelähetysten tekeminen on ehdottomasti teema, jonka parissa jatkamme kehitystyötä ensi kesää varten. Tavoitteena on ensi vuonna tarjota vielä monipuolisemmin ja kattavammin tapahtumanautintoja myös verkon välityksellä, Heino toteaa.

Myös Mirka Rahman iloitsee kaupungin tapahtumien saavuttamasta suosiosta.

– Jatkamme Sataman valojen kaltaisten kokonaisuuksien rakentamista muihinkin ajankohtiin ympärivuotisen matkailu- ja tapahtumakaupungin strategian mukaisesti.

Avoimien ovien ja Greenreality-karnevaalin yhteistapahtuma järjestetään myös vuonna 2022

Elokuun loppupuolella järjestetyssä Avoimien ovien ja Greenreality-karnevaalin yhteistapahtumassa vieraili Karri Heinon arvion mukaan reilusti yli 1 000 kävijää. Ohjelma painottui pääasiassa edustatorille, ja osa ohjelmasta tuotettiin myös verkkoon.

– Valtaosa yhteistyökumppaneista piti tapahtumaa onnistuneena, ja omien havaintojeni perusteella myös yleisö viihtyi mainiosti, Heino sanoo.

Yhteistapahtuma järjestetään seuraavan kerran 25.8.2022.

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupungin matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman
puh. 040 849 9161, mirka.rahman(at)lappeenranta.fi

Viikko-ohjelma ja välinevuokraus: Hiekkalinnan yhteistyökumppani Saimaan palju, yrittäjä Teemu Virtanen
puh. 040 5880 738, teemu(at)saimaanpalju.fi
Esittelyvideo: https://www.youtube.com/watch?v=GSSQEm3uj9s

Lappeenrannan kaupungin tapahtumatuottaja Karri Heino
puh. 040 6371 779, karri.heino(at)lappeenranta.fi