Tapio Vanhatalon näyttely Juicen Saimaa-ilmiö lokakuussa Lappeenrantaan

28.9.2021

Valokuvaaja Tapio Vanhatalon vuosina 1981 ja 1982 ottamat valokuvat rokkareiden ikoniselta Tuuliajolla-kiertueelta kiertävät itäisen Suomen kaupunkeja syksyllä 2021. Näyttelykiertueen on järjestänyt Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Saimaa-ilmiö 2026 yhteistyökumppaniensa kanssa. Lokakuun alussa näyttely rantautuu Lappeenrantaan Makea Coffeen tiloihin.

Tapio Vanhatalo Saimaailimiö.jpg

Rock’n’roll tuotiin Saimaan aalloille

Tapio Vanhatalo oli mukana S/S Heinävesi -höyrylaivan kyydissä, kun Tuuliajolla-kiertuetta järjestettiin ensimmäisiä kertoja. Kiertueen taustalla oli Juice Leskisen ajatus tuoda rock’n’roll pois Helsingin sumuisista kapakoista Saimaan aalloille.

Ensimmäiseltä, 40 vuotta sitten järjestetyltä kiertueelta valmistui myös Aki ja Mika Kaurismäen ohjaama ensimmäinen kokopitkä elokuva Saimaa-ilmiö.

 

Juicen idea yhdistää Saimaan vesistöä, kulttuuria ja itäistä Suomea on inspiroinut myös Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Saimaa-ilmiö 2026-konseptia, jossa on kuluneen kolmen vuoden aikana vahvistettu neljän maakunnan välistä yhteistyötä taiteen, kulttuurin ja matkailun saralla, kertoo Saimaa-ilmiön Etelä-Karjalan aluekoordinaattori Mona Taipale.

Valokuvat kiertävät itäistä Suomea

Tapio Vanhatalon valokuvanäyttely oli elokuussa esillä Savonlinnassa museolaiva Mikon tiloissa. Sieltä matka jatkui Mikkeliin ja edelleen Lappeenrantaan, jossa näyttely on esillä Makea Coffeessa (Kauppakatu 31) 1.–22.10.2021.

Lappeenrannasta näyttely jatkaa Joensuuhun ja Kuopioon. Kiertueen jälkeen kuvat jäävät Savonlinnan museokeskus Riihisaaren kokoelmiin.  

Tervetuloa tutustumaan Tapio Vanhatalon valokuviin lokakuussa Lappeenrannassa!

Näyttelykierto:

19.31.8.         Museolaiva Mikko, Savonlinna

17.29.9.        Ravintola Dom, Mikkeli

1.10.22.10.   Makea Coffee, Lappeenranta 

26.10.-7.11.     Ravintola Kerubi, Joensuu 

Kuopion näyttelyaika ja -paikka päivitetään myöhemmin.

Lisätietoja:

Saimaa-ilmiön Etelä-Karjalan aluekoordinaattori Mona Taipale, mona.taipale@savonlinna.fi, p. 050 465 7574 (Lomalla 27.-29.9.)

Saimaa-ilmiön Pohjois-Savon aluekoordinaattori Jarkko Kääriäinen, jarkko.kaariainen@savonlinna.fi, p. 050 436 8108 

Valokuvaaja Tapio Vanhatalo, vanhatalo.tapio@gmail.com, p. 040 041 3595