Rantaraitti – kaikkien raitti

Kiitellylle ja kauniille, Saimaan rantoja myötäilevälle rantaraittiverkostolle pääsee aivan Lappeenrannan keskustan tuntumasta. Yli 20 kilometriä pitkälle raitille voi liittyä useasta paikasta. Itäinen osa yhdistyy muuhun rantaraittiverkostoon soutuveneyhteydellä, joka on noin 150 metrin pituinen soudettava matka Pappilanniemen ja Pienen Lamposaaren välillä. Koko raitilla on opasteviitoitus.

Rantaraitille voi pistäytyä tai lähteä pidemmällekin päiväretkelle, sillä sen varrella on useampi levähdyspaikka pöytineen ja penkkeineen. Tehokkaampaa liikuntaa kaipaavalle sen varrelta löytyy ulkokuntoilupaikkoja sekä Huhtiniemen kuntoportaat.

Koko rantaraittiverkoston kartta

Läntisen rantaraitin kartta

Läntinen rantaraitti ja Tyysterniemen rantaraitti

Läntisen osan pääreitti Myllysaaren uimarannalta Skinnarilan Tervahaudanpuistoon on noin 10 kilometriä. Se on pääosin asvaltoitu Myllysaaresta Palloon asti. Pallon liikenneympyrästä Skinnarilaan ulottuva seitsemän kilometrin matka on kivituhkapäällysteistä, lukuun ottamatta pitkää puusiltaa, joka ylittää muinaisrannan merkkinä olevan, jääkauden aikana kehittyneen kivikon sekä lähdealueen. Silta tekee Rantaraitista esteettömän Sammonlahdesta Myllysaareen asti, ja se on sopiva kaikenikäisille ja -kuntoisille liikkujille.

Läntinen rantaraitti on valaistu. Siellä ei ole talvikunnossapitoa.

Läntisen rantaraitin varrella voi nauttia upeasta Saimaasta sekä kokea monimuotoinen ja rehevä lehtometsä muinaisranta-alueineen. Raitin varrella asuu monia eläinlajeja, kuten liito-orava, valkoselkä- ja pikkutikka, kuhankeittäjä sekä lepakkolajeja. Lisäksi raitin varrelta löytyy 13 luontotaulua, jotka kertovat alueen metsästä, puustosta ja kasvillisuudesta. Muinaisrantaraitin alueelta löytyy luonnonvesilähde, josta voi hakea raikasta lähdevettä juotavaksi.


Se haarautuu myös Tyysterniemen suuntaan. Tyysterniemen esteetön rantaraitti alkaa Tyysterniementien reunassa olevalta parkkipaikalta. Se kulkee mäkisessä maastossa, mutta osaa raitin jyrkemmistä mäkiosuuksista on pyritty loiventamaan. Lisäksi tasainen, kivituhkainen pinta ja paikoittain raitin varrelle asennetut käsijohteet helpottavat jonkin verran liikkumista.


Itäinen rantaraitti

Verkoston itäinen osuus alkaa Lauritsalasta Luukkaansalmen sillan läheisyydestä, Greenreality-puiston kohdilta. Raitti myötäilee rantoja ja Saimaan kanavaa Lauritsalan sataman kautta Mustolan sululle ja toista kanavan rantaa pitkin Kanavansuulle. Koko raitin varrella on opasteita Greenreality-puistosta Kanavansuulle asti. Raitille pääsee myös muun muassa Leijonapolun kautta, joka alkaa Läntisen kanavatien puolella Mustolan sulun läheiseltä parkkipaikalta.

Maasto on osittain vaikeakulkuinen mäkien ja historiallisen museokanavan takia. Se kulkee osittain myös katuverkossa ja koostuu Luukkaanniemen, Furulundin, Leijonapolun, Väyläviraston ylläpitämän Kanavapolun sekä Kanavansuun reittiosuuksista. Reitti on osittain kivituhkattu ja siellä on paikoittain pitkospuita. Leijonapolun varrella on portaat ja puusilta sekä penkkejä ja pöytäryhmä levähdystä varten. 

Varsinaiselta raitilta voi poiketa kävelemään myös Lauritsalan kartanokierroksen ja kanavapuistossa saaren ympärikiertävän reitin. 

Alueella on myös kiinnostavaa luontoa. Furulundissa on pienellä alueella niin kosteaa lehtoelinympäristöä kuin karuja kalliorantojakin. Lauritsalan kartanon kulttuurivaikutus näkyy alueen puulajistossa. Kanavansuulla voi tutustua puulajipolkuun ja Luukkaanniemessä ihailla rehevää rantametsää.

Itäisen rantaraitin läheisyydessä on monipuolisia palveluita, kuten erilaisia puistoja ja kenttiä, kuntolaitteita sekä frisbeegolfradat Lauritsalassa ja Mälkiällä. Talvisin hiihtoladut kulkevat Lauritsalan uimahallin ympäristössä ja Mälkiän vanhalla kentällä. Alueella on myös kulttuurihistoriallisia kohteita, kuten Lauritsalan kartano, Kaukaan tehdas, museokanava ja Saimaan kanavan museo Mälkiän sululla. Raitin varrella on myös Lauritsalan venelaituri ja telakka, ja kanavan varrelta voi seurata myös laivojen saapumista Mustolan ja Mälkiän sulkuihin.

Itäinen rantaraitti on osittain valaistu. Sillä ei ole talvikunnossapitoa.

Saapumisohjeet itäiselle rantaraitille

Leijonapolku alkaa Mustolan sulun läheiseltä parkkipaikalta, Läntisen kanavatien puolella. Polulle pääsee myös reittiosuuden pohjoispäästä Läntisen kanavatien varresta kanavan ylittävän 6-tien sillan kohdalta.

Furulundin luontopolun parkkipaikalle pääsee kääntymään Läntiseltä kanavatieltä Kartanontien risteyksen kohdalta.

Luukkaanniemen parkkipaikka löytyy Luukkaansalmensillan kupeesta. Hyötiöntieltä käännytään Kaukaan tehtaan Puuportintielle, josta käännytään Luukkaanniemen koirapuiston suuntaan. Luukkaanniemessä auton voi myös jättää Luukkaan pienvenesataman parkkipaikalle. Huomaa kuitenkin, että kesäisin alueella on paljon veneilijöiden autoja.

Kanavan itäpuolella parkkipaikkoja löytyy mm. Mälkiän sulun alueelta ja Suolavuorentien päästä.

Mobiiliopas Rantaraitista

"Tarinoita rantaraitilta" - Rantaraitin historiaopas johdattaa alueen menneisyyteen mobiilioppaan muodossa. Opas kattaa kohteita Pallon liikenneympyrän ja Skinnarilan väliseltä alueelta. Mukana ovat niin Saimaan soutulaivasto kuin Huhtiniemen arvoituksellinen luulöytö. Historiaopas löytyy Tarinasoittimen mobiilioppaasta. Linkki oppaaseen löytyy myös rantaraitin luontopolun varrella sijaitseviin kyltteihin kiinnitetyistä QR-koodeista. Opas toimii parhaiten mobiililaitteen selaimella. Kohteisiin voi tutustua kokonaisuutena tai yksittäin, ja opasta voi lukea missä vain, rantaraitilla liikkuen tai kotisohvalla.

Lisää lukemista matkan varrelle löytyy Lappeenrannan kirjaston laajoista sähköisistä aineistoista. Linkit e-kirjoihin ja e-lehtiin löytyvät edellä mainituista luontopolun varrella sijaitsevista kylteistä QR-koodien takaa. Sähköisiä kirjoja ja lehtiä voi lainata myös mobiililaitteella ja lukea vaikka rantaraitin varrella istuen, kesästä nauttien.